vihaan sinua liikaa, tai ehkä vihaan sitä, että rakastan sinua liikaa. kaikki kauniit muistot kanssasi. keinuminen puistossa, kun aurinko laski kuusiaidan taakse. sateiset aamut, kun sanoit minun näyttävän teräsbetonin laulajalta. lauloimme yhdessä, ja katselimme lintuja. kävimme pitkillä kävelyillä ja nauroimme.

sinä vain menet kauemmas, ja kauemmas. huudan perääsi, muttet kuule. olet jo liian kaukana. juoksen, mutten saa sinua enää kiinni. välillä olen kannoillasi, mutta kompastun, ja pääset taas otteestani. ehkä et halua, että saan sinua kiinni.

tahtoisin halata sinua, nauraa kanssasi haljetakseni, kokea kaikkea hauskaa. kuten ennen.

haluan sinut takaisin. minä itken. etkö ymmärrä, miten paljon rakastan sinua. välitän sinusta liikaa. luulin minun olevan sinulle tärkeä, niin kuin sinä olet minulle. edelleen, vaikka aihetta siihen ei enää olisi. kai ne on ne muistot, liian kauniit muistot, jotka tahtoisin takaisin. voisin tehdä mitä vain, jos ne ajat olisivat vielä täällä.

leikit kanssasi, seikkailut metsässä... kaikki se on liian kaunista, jotta voisin unohtaa.

on minulla edelleen ystäviä, hyviäkin. mutta silti kaipaan sinua, mutta onko minulla enää aihetta ? en tiedä. odotanko turhaa, että kuulisit avunhuutoni. pyydän sinut takaisin luokseni... toivon hiljaa, että palaisit. kaikki olisi niin kuin ennen. mutta mikään ei koskaan tule enää ennalleen. et naura enää kanssani, tiuskit vain... en ymmärrä, miksi meille kävi näin. luulin ystävyytemme olevan liian kaunis tarina rikottavaksi, mutta se ei mennyt niin.

unohda minut, unohda vain lopullisesti. jätä minut yksin, sano se minulle suoraan ! katkaise siteemme, lopullisesti, jos sitä haluat. tee se vain, ei se minua satu, niin voin sanoa. olen vahva... mukamas.