tää ihminen on vaan niin ihana, siis se, kenestä puhun nyt. sen nauru, sen jutut, sen seura--- enkä mä tiedä, miten oon hassahtanu ystävyyteen näin paljon. kun se kaikki tuntuu ihanalta, ja sattuu yhtä ihanalla tavalla. miks mulle on annettu jotain näin hienoa ? mitä jos mokaan kaiken ? ja tykkään siitä ihmisestä niin valtavasti kaverina, ettei mitään järkeä ! meillä on jo suunnitelmia, tahtoisin olla sen kanssa joka päivä ja nauraa. mutta omalla tavallaan on hyvä, ettei me nähdä joka päivä muualla kuin koulussa, koska muuten saatettais jotenki kyllästyä toisiimme. vaikka tuskin kyllästyisimme, mutta molemmilla on takkuisia ystävyyssuhteita selvittämättä, ja pelätään, että tästäkin tulee samanlainen. vaikka ei tule, toivon sitä ja tiedän sen. me ymmärretään toisiamme aika hyvin ja ollaan molemmat sanottu toisillemme, että voidaan puhua keskenämme ihan kaikkea. pelkään kuitenkin kertoa hänelle ihan kaikkea, koska pelkään ettei hän ymmärrä minua tai kertoo jutut eteen päin. koska niin minulle on käynyt melkein kaikkien ystävieni kanssa. eikä hänkään voi kertoa minulle kaikkea. tiedän, että hänellä on joku salaisuus, jota ei ole kertonut kenellekään. hän on kirjoittanut niin blogissaan. ja pelkään, että olen arvannut sen salaisuuden, pelkään niin paljon. tälle kaverille en tahdo sattuvan mitään pahaa. hänestä on lyhyessä ajassa muodotunut minulle niin tärkeä, että ... kaikki on taas niin vaikeeta !

mutta jos sille ihmiselle tehdään jotain pahaa, joku satuttaa sitä henkisesti tai fyysisesti niin ... tietää tehneensä sen, koska tälle ihmiselle ei saa tapahtua mitään pahaa ikinä.