tuntuu niin turhalta kirjoittaa!

päätin, että annan sen pojan olla ja jatkan elämää eteenpäin. jossain on joku vielä ihanampi ja kiltimpi poika, kuin tämä edellinen. eilen illalla jotain ajattelin ja tänään aamulla, kun näin sen pojan taas koulussa, niin PAM i'm in love again. hmm, sairasta ja niin tuskallista. kaikki ne ajatukset, joista olin pikkuhiljaa pääsemässä eroon tulivat vahvempina ja kauheampina takaisin.

onneksi kesäloma on alkamaisillaan, ja tuskin nään poikaa pahemmin. mutta kun kuulen hänestä kuitenkin, nään hänet galleriassa ja mesessä, niin unohtaminen voi tuottaa pahia tuskia. eikä tätä tunnetta pääse pakoon, ei sitten niin millään.

ja vaikka kesälomalla unohtaisinkin pojan, niin mitä sitten, kun nään hänet taas syksyllä? palaavatko tunteet, vai ovatko ne jääneet kouluun suvivirren soidessa? kesällä voi tapahtua jotain mullistavaa, että unohdan sen ihmisen, mutta mitä jos ei? mitä jos kaikki on samalla tavalla kuin nyt ja kesällä kaikkien tylsyyspäivien määrä on vain tuplaantunut?

no se poika on vain yksi, parhaimmasta päästä vain.