Olen edelleen ihan fileissä Musen keikasta. En pysty puhumaan siitä edes, koska kaikki oli vaan niin hienoa ja niin täydellistä. Helsinki oli niin ihana, shoppailtiin siellä ihan mukavasti. Päästiin tosi eteen siellä kentällä ja Muse oli valoshow'n kanssa niin mahtava!

Rakastan keikkoja. Vaikka bändi olisi huonompikin, mutta se tunnelma. En pidä mistään hikisistä telttakeikoista keskuspuistossa, vaan vähän laadukkaampaa materiaalia pitää olla tiedossa. Päädyin miettimään keikkakokemuksia, niitä huomattavasti parempia, kuin 10-vuotiaana kokemat TikTakin ja Antti Tuiskun keikat.

The Killers oli ensimmäinen kunnon konsertti, jonne päätyminen on mutkainen tarina. The Killers oli eräänlainen käännekohta elämässä, niin hassulta kuin se kuulostaakin. Sitä ennen olin ollut se heavytyttö (kiitos Luojan, en värjännyt hiuksiani mustiksi tai ostanut kaappeja täyteen mielestäni kamalia vaatteita), jonka musiikkimaku oli rajoittunut Stam1naan, Sonata Arcticaan, Nightwishiin ja Kotiteollisuuteen. The Killersin jälkeen aloin kuuntelemaan mielestäni paljon parempaa musiikkia, joka on antanut minulle niin paljon enemmän. Ilman tällaiseen musiikkiin tutustumista, tuskin olisin tutustunut parhaaseen ystävääni, sillä aluksi musiikkimaku oli ainut meitä yhdistävä seikka ennen kuin aloimme tuntemaan toisemme paremmin. The Killers on ainutlaatuinen kokemuksena, eikä kyseistä keikkaa voi tuskin koskaan mikään korvata.

Killersin jälkeen olin Rolling Stonesin keikalla, joka oli shown puolesta ainoa laatuaan ja tietysti itse Rollarit ovat eläviä legendoja. Samanlaista showta tuskin tulen näkemään koskaan. Keikka oli mukava, olin siellä siskoni ja isäni kanssa, ja tietysti meillä oli hauskaa. Rolling Stonesia samana vuonna seurasi vielä Ankkarock, joka näin jälkikäteen sanottuna ei oikein sytyttänyt. Sonata oli silloin hyvä, mutta nykyään... jätettäköön se sanomatta. Ankkarockissa tutustuin kuitenkin eräisiin bändeihin, joista pidän edelleen paljon. Disco Enseblen tiesin jo ennen Ankkaakin, mutta siellä esiintynyt Mando Diao oli minulle silloinen uusi tuttavuus. Mando Diao kuuluu edelleen ehdottomiin suosikkeihin, Disco Ensemblen kuuntelu on sittemmin jäänyt vähemmälle, vaikka sitäkin edelleen kuuntelen.

Tekisi mieli jättää mainitsematta eräs konsertti, jonne menin yhdestä tyhmästä syystä. Olin silloin erään J:n hyvä ystävä, ja jostain syystä aloimme suunnitella menevämme Good Charlotten keikalle. Miellyttämisen haluisena ihmisenä halusin tietysti lähteä, ja pidinkin keikkaa jonain tabuna, joka piti ystävyytemme kasassa. Niin se pitikin, mutta vain ennen keikkaa. Muistan ajatelleeni että "se on ystävyytemme sinetti", kuvittelin sen olevan sinetti siten, että se kokoaisi ystävyytemme ja tekisi siitä ainutlaatuista. Lopulta se olikin sinetti siinä mielessä, että ystävyytemme kirjekuori suljettiin ja ystävyys alkoi hitaasti kadota. Olimme ja olemme edelleen kavereita, mutta asiat menivät miten menivät eikä siitä sen enempää. Ja kaiken lisäksi Good Charlotten musiikki on sietämätöntä :D

Muse, kuten sanoin, oli jotain niin mahtavaa. Seura oli mitä parasta ja kaikki oli vaan niin parasta. Päivä kokonaisuudessaan oli niin onnistunut ja ehkä yksi tämän vuoden parhaimmista päivistä. Kolmen viikon päästä menen Placebon keikalle samalla kokoonpanolla. Placebo ei kuulu mihinkään ykkössuosikkeihin, mutta lähden seuraksi, koska keikkojen tunnelma on vaan niin hieno. Ja sitäpaitsi tällaiset bileet on parhaita, varmasti kovat jamit!

- rosie